Siirry suoraan sisältöön

Ohjeita joogatunnille

Hyvä tietää ennen tuntia

Tunnille pukeudutaan puhtaisiin rentoihin vaatteisiin, jotka eivät rajoita liikkumista. Loppurentoutusta varten voit ottaa mukaan myös sukat, sillä keholla on tässä vaiheessa tapana viilentyä. Lisäksi studiolla on viltit rentoutuksia varten.

Tunneille tarvitset oman maton. Meillä on muutamia mattoja lainausta varten, mikäli oma matto unohtuu kotiin.

Suositeltavaa on, ettet syö mitään raskasta tuntia ennen harjoitusta ja vältät runsasta nesteiden juomisia puoli tuntia ennen tunnin alkua. Täten harjoitus ei tunnu raskaalta tai epämiellyttävältä täydellä vatsalla, ja ruuansulatus on jo käynnistynyt luonnollisesti. Pidäthän kuitenkin huolen, ettet tule liian vähällä energialla tunnille.

Sairaana ei pidä joogata. Mikäli olet ollut leikkauksessa viimeisen kolmen kuukauden aikana, mainitse siitä aina opettajalle. Myös millään tavalla liikkumiseen vaikuttavat vammat tai sairaudet tulee mainita opettajalle, jos tulet kyseisen opettajan tunnille ensimmäistä kertaa. Tällöin opettaja voi varmistaa turvallisen tekemisen tunnilla.

Raskauden ensimmäisellä kolmanneksellä voidaan joogata normaalisti lukuun ottamatta muutamia liikkeitä, jotka jätetään harjoituksessa tekemättä (voimakkaat kierrot, ylösalaiset asanat, taaksetaivutukset).

Vakuutukset

Joogastudio Oulu ei vakuuta oppilaitaan. Suosittelemme asiaankuuluvan tapaturma/vapaa-ajan vakuutuksen hankintaa, kuten mihin tahansa muuhunkin liikuntaan.