Siirry suoraan sisältöön

Plus+ joogaharjoitukset

- Dynaaminen flow

Dynaaminen flow jooga on nimensä mukaan vaihtelevaa. Välillä antaudutaan virtaavaan liikkeeseen ja välillä keskitytään työskentelemään staattisiin asanoihin ja niiden sarjoihin. Jokainen tunti on erilainen ja tunnilla voi olla teema tai aihe, jonka ympäriltä asanat on valittu. Teemana voi olla esimerkiksi tietty alue kehosta, johon keskitymme tai vaikka pikkutarkka erikoistyöskentely, kuten selän voiman lisääminen. Yksikään tunti ei ole samanlainen, opettaja rakentaa tunnin osallistujien mukaan. Dynaaminen flow jooga hikoiluttaa, energisoi, vapauttaa ja tuo hyvän mielen. Tunti lisää voimaa, kestävyyttä, notkeutta ja keskittymiskykyä.

Dynaaminen flow jooga taso 1-2 tunti sopii joogaa jo hiukan pidempään harrastaneille. Tunti on niille harrastajille, jotka haluavat kokeilla, miten joogasta saadaan hiukan haasteellisempaa. Tunti ei siis sovi aivan ensi kertaa joogaharjoitukseen tutustuvalle, mikäli taustalla ei ole muuta kehoa voimakkaasti liikuttavaa harjoittelua. Tunnilla tehdään muun muassa lankusta alas punnerruksia ja keskikehon tukilihaksia vaativia liikkeitä.

Näyttökuva 2023-11-22 kello 16.49.34
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 24.1.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-11-22 kello 16.09.40
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 21.2.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-11-22 kello 14.35.53
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 25.4.
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-11-17 kello 14.46.02
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 30.5.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-11-17 kello 14.42.35
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 31.1.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-11-16 kello 17.14.29
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 6.6.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-11-16 kello 17.04.06
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 5.2.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-6-6 kello 17.00.27
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 1-2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 28.3.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-6-6 kello 16.29.52
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 1-2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 14.2.2022
Ohjaaja: Matti
Näyttökuva 2023-6-6 kello 16.20.11
Dynaaminen flow
Dynaaminen flow
Taso: 1-2
Tunnin kuvaus: Dynaaminen flow 7.3.2022
Ohjaaja: Matti